Keskiviikko aamun aloitimme ajamalla Rhyoliten aavekaupunkiin, mistä piti aikoinaan tulla suurikin kullankaivuuteollisuuden keskus. Kultaa ei kuitenkaan löytynyt tarpeeksi, joten kaupunki kuolla kupsahti ja jätti rakennuksensa raunioitumaan aavikon keskelle. Kiinnostava asetelma, mutta loppujen lopuksi paikan päällä ei ollut paljoakaan kiinnostavaa nähtävää.
Seuraavaksi vuorossa oli Death Valley, missä oli kuumaa, kuivaa ja kivikkoista. Mutta kalkkaroita ei näkynyt vieläkään. Parhaimmillaan olimme vajaa sata metriä meren pinnan alapuolella. Parhaat näymät olivat Devil's Golf Coursella ja hiekkadyyneillä (kuvissa). Ajaessamme yöllä seuraaviin seikkailuihin pysähdyimme hetkeksi ihastelemaan Kalifornian tähtitaivasta, joka oli käsittämättömän kirkas.
Torstaina hurautimme katsomaan General Shermania, eli maailman isointa puuta. Matkalla tuli myös testattua suositeltu Moro Rock. Lähtiessäkin saimme silmänruokaa katsellessamme, kuinka aurinko laski vuorten taakse.
SuperMake on hieman alkanut luomaan nahkaansa Teksasista saatujen palovammojen seurauksena. Mutta sitten vaan "puts the lotion on the skin", vai miten se meni.
Hyvää pizzaa emme ole toistaiseksi onnistuneet löytämään. Jopa italialaisesssa ravintolassa saimme vastaamme kauhean juustohirviön.
Kalifornia on muuten antanut mukavan ensivaikutelman.